| Tervetuloa keskisuomalaisten
koskien kohinaan kalastamaan, metsästämään, melomaan
tai muuten vain liikkumaan luonnossa. EräsPete on erikoistunut erä-
ja kalastusohjelmapalveluiden tuottamiseen ja niihin liittyvään
koulutukseen. Tarkoituksemme on tuottaa asiakkaillemme mieleenpainuvia
ja rentouttavia erä- ja kalastuselämyksiä.
Tarjolla on sekä valmiita että räätälöityjä
paketteja muutamien tuntien reissuista aina useampien päivien eräseikkailuihin.Oheispalveluihimme
kuuluu kalastus, melonta, metsästys, yrityksille suunnatut virkistysohjelmat,
eräruokailut sekä majoitus. Pääasiallisesti toimimme
Kärkkäälän kylän ympäristössä
Hankasalmella, Rautalammin taimenrikkaan vesireitin varrella. Jahtireissuja
järjestämme myös mm. Latviaan ja Lappiin.
Meillä on myös myynnissä jonkin verran kalastusvälineistöä
lähinnä asiakasryhmille tarpeen mukaan.
Toimintamme kulmakivet ovat tyytyväiset asiakkaat, hyvä ja
monipuolinen palvelu sekä luonnonkauniit toimintaympäristöt.
Yrityksestä
Liiketoiminta alkoi vuonna 2001 Petri Korhosen toimesta. Kalastus ja metsästys
ovat olleet pääasioita elämässäni, joten siitä
kautta alan tieto/taito ja osaaminen ovat huippuluokkaa. Takataskussa
minulla on matkailualan koulutus, eräoppaan tutkinto, vuokraveneen
kuljettajan paperit, hygieniapassi ja koskikipparin paperit, EA 2. Matkailualan
kokemusta karttui ollessani viitisen vuotta Lapissa töissä kelkkaoppaasta
hovimestariin.
Yrityksen muut työntekijät ovat freelancereita. Kalastuksessa
oppaina toimivat ammattikalastusoppaat ja erätouhuissa opastavat
erä- tai luonto-oppaat.
Asiakaskuntamme koostuu pääasiassa suomalaisista yritysryhmistä
sekä ulkomaisista asiakkaista. Yksityisetkin asiakkaat ovat tervetulleita!
Ota yhteyttä ja kysy lisää! Meillä on toimintaa ympäri
vuoden.
|